lauantai 15. syyskuuta 2012

Tunnustus

Blogini sai ensimmäisen tunnustuksen :)
Kiitos siitä Heidille Humselot blogiin!


Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tunnustukset lähtee eteenpäin seuraaville

En nyt saa tähän kuin neljä.

torstai 6. syyskuuta 2012

Skonssit

Skonssit maistuvat suolaisina tai makeina. Nopeita ja helppoja pikkusyötäviä :)



4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa
1tl suolaa
1tl sokeria
50g voita
2dl piimää, jugurttia, maitoa

Sekoita kuivat aineet ja nypi voi joukkoon murumaiseksi seokseksi. 
Lisää joukkoon piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi, vältä turhaa vaivaamista sitkon välttämiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja painele 2-3 senttiä paksu levy. 
Painele levystä rinkuloita vaikka lasia apuna käyttäen ja siirrä leivinpaperin päälle pellille ja voitele.

Voiteluun 
1 keltuainen
½dl maitoa
(tai pelkkä muna tai pelkkä maito)

Paista 200 asteessa 10-15min.

Taikinan voi maustaa 
kuivatuilla hedelmäpaloilla esim rusinat
juustoraasteella
pähkinöillä

Tarjoile suolaisina tai makeina hillon ja kermavaahdon kera :)

ap ohje Oliviasta

torstai 16. elokuuta 2012

Kerroskakku Sennille

Toiveena oli kerroskakku prinsessalle 
vaaleanpunaista ja valkoista 


Koriste lähemmin

reilu 25h kakku
sisällä kinuskia ja mansikkatäyte

Näitä pienten tyttöjen kastekakkuja on kyllä ihana tehdä, ne on aina niin hellyyttäviä <3

Tennarit ja nimipalikat

Kastekakkuun koristeita

Tennarit

Nimipalikat päivämäärällä :)

Suklaatäyte


Kinuskikissan suklaatäyte tämä määrä on 20cm kakkuun



3 dl flora vispi
150 g vaniljatuorejuustoa/mascarpone/maustamaton tuorejuusto
200 g maitosuklaata



Vaahdota vispi ja sekoita tuorejuuston kanssa tasaiseksi massaksi. 
Lisää sulatettu ja hieman jäähtynyt suklaa ja sekoita tasaiseksi.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sydämellinen kastekakku

Kastekakku pienelle tytölle :)


Näyttää ihan valahtaneelta toi etureuna :)
Ei se luonnossa tolta näyttäny tai sit en vaan huomannu :D

Täytteitä en kyllä muista, mutta kakku oli laktoositon..


Kinuskivaahto

5dl flora vispiä
125g mascarpone
1prk kondensoitua maitoa (4h keitettyä)
n1dl vaniljakreemijauhetta


Keitä kondensoitua maitoa keskilämmöllä 4h ja anna purkin jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Vaahdota kermat, lisää mascarpone, kreemijauhe ja lusikoi valmis kinuski sekaan. Sekoita hyvin. Levitä täyte kakkupohjalle. Tähän sopii vadelmat seuraksi hyvin :)